Itsetutkiskelua

"Kyselemiseen kuluu aikaa. Ei riitä yksi ilta eikä viikko, mutta kuukausi jo hiukan. Kun vastaukset tulevat päättelemällä itseltä itselle, ne on helpompi hyväksyä kuin toisten latelemat. Kysellessä saa kaiken aikaa käyttöönsä lisää myönteistä energiaa. "

Wise words, Aila Norlamo!

Olen janonnut viisaita ajatuksia, jotka opettaisivat ajattelemaan itsenäisesti. Sattumalta törmäsin Suomalaisen alehyllyllä kirjaan Pientä elämää etsimässä (Marikka Bergman) ja sain mitä toivoin. On kummallista, että piti kulua 35 vuotta, ennen kuin osasin kyseenalaistaa näkemykseni itsestäni ja monista ympäröivistä ilmiöistä. Siihen tarvittiin fyysisen kunnon romahtaminen, hankalalta tuntuva perhetilanne ja rakoilevat välit puolisoon. Entinen unelma-ammattikin alkoi maistua puulle. Ja kaikesta tästä oli vaikea löytää yhtä selittävää huonon olotilan aiheuttajaa.

Ensimmäisen lukukerran jälkeen mieleeni jäi lohdullisesti kummittelemaan ajatus siitä, että ei ole välttämätöntä oppia kokemuksistaan, eikä tavoitteena tarvitse olla vaikeiden asioiden hyväksyminen ja eteenpäin meno. Marikkan sanoin: "Taitaakin kuulua asiaan kiertää ympyrää samojen teemojen ympärillä ja joutua samojen asioiden ja ihmisten takia yhä uudelleen kriisiin. Ympyrän kiertäminen ei olekaan paikallaan jumittamista. Se on merkki siitä, että on alkanut lopultakin hahmottaa, mitkä ovat omat kasvutehtävät."

Siispä on tarkoitettu, että pohdin äitiyttä, perhedynamiikkaa, suhdettani alkoholiin (ja sitä liikaa käyttäviin ihmisiin - kyllä, heitähän lähelläni riittää), työni merkitystä - eli kaikkia niitä palasia, joista syntyy ideaalielämäni. Ilman romanttisia harhakuvia, ehkä enemmänkin riittävän hyvä elämä.

Näihin palasiin tulen palaamaan myöhemminkin, mutta tämän hetken ajatuksia haluan jakaa.
...Äitiydestä: olen alkanut oppia olemaan sekä aidosti läsnä että selkeästi ei käytettävissä. Alan nauttia lasteni seurasta, ja tämä on tapahtunut vasta opittuani keskittymään hetkeen aiemman sähläämisen sijasta. Nautin ulkoilusta, pulkkamäistä, lumilinnojen rakentelusta, kävelylenkeistä, askartelusta, laulamisesta. Tämän talven haaveeni on opettaa lapset hiihtämään niin, että pääsemme yhdessä eväsretkelle hiihtäen.
...Perhedynamiikasta ja alkoholin vaikutuksesta: alkoholiriippuvainen mieheni on päässyt liikaa vaikuttamaan viikonloppujen dynamiikkaan. Olen antanut liikaa huomiota humalalle ja krapulalle. Suurin haasteni nyt ja aina (?) on se, ettei minun pitäisi millään tavalla huomioida Kuningas Alkoholia. Tämän lisäksi tapa, jolla puhumme toisillemme on alkanut ärsyttää. Sitä täytyy ruveta pureskelemaan.
...Työni merkityksestä: työni ei voi olla elämäni sisältö. Nyt pitkällä sairaslomalla näen selkeästi sen, miten paljon työasioiden ajatteleminen vie aikaa ja energiaa. Tokaluokan opena oleminen ei sovi tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, sillä pienten oppilaiden ja perheiden tarpeet tuntuvat minulle liian suurilta. En halua, en aio, en jaksa panostaa heidän elämäänsä, kun omassakin on tarpeeksi. Siksi on vaikea löytää motivaatiota työhön. Olen myös liian pitkään ollut "koko koulun pelastaja". Opettaessani musiikkia tutustun useisiin luokkiin, joista löytyy liian paljon avunhuutajia. Otan lapset liian lähelle. Tämä kyllästyttää ja inhottaa.

Minusta on moneksi - mutta nyt on tullut aika lyödä jarrut pohjaan. Mielenkiinnolla odotan millaisia ratkaisuja päätän tehdä. Tavoitteena se riittävän hyvä elämä.