Olen elänyt yhden elämäni vastenmielimmistä päivistä. Koin eräänlaisen ruumiista ja tilanteesta irtautumisen. Erittäin vahvasti tunsin, etten kuulu joukkoon enkä arvosta lainkaan sitä mitä koin.
Viime yön valvoin hermostuneena ja odotin aamua, jolloin joutuisin lähtemään erään verkostomarkkinoinnin ravintoakatemiaan. Aloitin kuukausi sitten kehokuurin, johon käytetään myös tämän firman tukituotteita, vitamiineja ja hivenaineita. Hävetti jo valmiiksi, sillä hyvän alun jälkeen olin lihonut takaisin vanhoihin mittoihini. Halusin näyttää ravintovalmentajalleni jotain ihan muuta kuin tämän. Vatsakipuni olivat palanneet viikon herkuttelun myötä. Edellisyön valvominen vatsa krampaten vei viimeisetkin innot. Mitä oikein olin ajatellut?
Saavuimme paikalle reilu puoli tuntia etuajassa. En tuntenut ketään, paitsi pintapuolisesti ravintovalmentajani. Oikeastaan oli vapauttavaa tutkia tapahtumaa kulisseista, ulkopuolisen silmin. Jos osaisin kuvailla tilanteita paremmin, niistä saisi aikaan hienon parodian.
Olin kuvitellut treenattuja irtoripsi-tekokynsikotkia peput piukkoina jakamassa toisilleen bling bling-treenivinkkejä. Mutta mitä näin: kymmeniä eläkeikäisiä, virttyneisiin beessinvärisiin neulepuseroihin sonnustautuneita mummoja jonottamassa "aktivoivaa tajunnanräjäyttäjää", jota nyt jaettiin ilmaiseksi kilotolkulla, mutta josta pulitettiin normaalioloissa 35 euroa purkkia kohti. Ristiriitaista vai mitä? Maailmankuulu kouluttaja aloitti esityksensä, ja hänelle taputettiin vähän joka välissä. Ulkopuolisena näin tavallisen entisen kehonrakentajan, joka oli nostettu jonkinlaiseksi guruksi. Päivän mittaan ihmettelin useaan otteeseen ihmisryhmän halua nostaa joku jalustalle: toki kouluttajan ammattitaito teki vaikutuksen, mutta en voi ymmärtää uskonnollissävytteistä ihailua. Huh huh.
Kahden tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Ikävä vain että olin tullut valmentajani kyydissä, ja olin kaukana kotoa hankalien kulkuyhteyksien takana. Ostin ylihintaisen keinotekoisen patukan jolla siirsin nälkääni ja samalla aiheutin uusia väänteitä vatsalleni. Siis miten tämä tuote voi olla näin täynnä keinotekoisia aineita, kun firman sloganeihin kuuluu luonnonmukaisuus ja ainesosat suoraan luonnosta?
Seuraavan tauon aikana soittelin kavereita läpi jos joku tulisi ja pelastaisi. Ei auttanut. Päätin kärsiä seitsentuntisen koulutuksen nöyränä, ja ajattelin, että siperia opettaa seuraavaa kertaa varten. Pääsin viimein kotiin, enkä ole ihan äskettäin ollut niin ilahtunut lasten näkemisestä ja yhteisestä pyörä- ja puistoretkestä. Koulutuksen aikana sain takaisin myös ammattiylpeyteni ja tyytyväisyyteni omaan työhön: en ikuna kestäisi verkostomarkkinointia ja tuotteiden ihannointia. Kaikesta paistaa läpi rahan hankkiminen muiden kustannuksella. Rumasti sanottuna näin. En vieläkään ole vakuuttunut, että tuotteet todellakin tekevät sen, mitä hehkutetaan. Itse niitä kuukauden käyttäneenä en ole juurikaan muutosta huomannut.
Kotona avasin Shauna Reidin Dieettitytön huimat seikkailut (kiitos Pinkin kirjastolle) ja nautin kansanomaisesta lähestymistavasta laihdutukseen. Kelasin ahneuksissani kirjaa eteenpäin nähdäkseni lopputuloksen, ja puolenvälin jälkeen näin parinkymmennen kilon takapakista kertovat luvut. Näin voi siis käydä muillekin, ja silti tavoite tulee saavutetuksi! Minulla kyse on sentään vain neljän kilon takaisinlihomisesta ja melko pienestä, kymmenen kilon tavoitteesta! Tästä taas hiljalleen sitä kohti! Mutta minua ette näihin verkostomarkkinahommiin ikinäikinäkoskaan saa. Ähäkutti!
