Ajattelin aluksi kirjoittaa listan onnellisista asioista elämässäni. Sitten kuitenkin törmäsin tähän P:n lähettämään ideaan, joka on kopsattu Ilonmaasta:
Tuntuuko sinusta, että olet pattitilanteessa etkä voi asioille mitään? Oletko olosuhteiden armoilla?
Et ole. Erittäin tehokas keino saada olosuhteet muuttumaan on tämä:
1. Mieti, mikä olisi haluamasi lopputulos. Onko se palkankorotus? Onko se seesteisempi perhe-elämä? Onko se unelmiesi matka, jonne et vain mielestäsi "pääse"?
2. Kirjoita 10-20 asiaa, jotka edes teoriassa voisit itse tehdä edistääksesi haluamaasi lopputulosta. Älä juutu siihen, mihin ET voi vaikuttaa, vaan keskity siihen, mihin voit. Kirjoita vain kaikki mitä tulee mieleesi ottamatta vielä kantaa, minkä aiot toteuttaa oikeasti. Esim. "Voin tulla puoli tuntia aiemmin töihin" "Voin laittaa perheelleni juhla-aterian" "Voin säästää 50 euroa/kk matkaa varten" Mielikuvitus peliin!
3. Valitse listalta 3-5 asiaa ja ala toteuttaa niitä, pienin askelin. Toimi heti!
Tulet huomaamaan, että mielikuvituksesi kasvaa ja alat löytää entistä enemmän asioita joita voit tehdä tilanteen ratkaisemiseksi. Ja kas, yllättäen et enää olekaan olosuhteiden uhri vain aktiivinen toimija - ja alat saavuttaa päämääriäsi.
Kokeilepa - et menetä mitään!
No kokeilenpa nyt pikasesti. Suotta kai näitä tänne jaan kun kukaan ei lue, mutta ovatpahan hyvässä tallessa itseäni varten.
1. Rauhallinen, tasainen perhe-elämä ilman miehen alkoholiongelmaa. Sopivasti omaa aikaa lenkkeilylle, kuntosalille, jopa koriksellekin. Energiaa lähteä lasten kanssa metsäretkille, hiihtolenkille, uimahalliin, luistelemaan, mitä vain. Välillä toivoisin, että myös mies innostuisi näistä asioista. Omasta terveydestä huolehtiminen järkevän ruokavalion ja riittävän unen avulla. Runsaasti ystävien kyläilyä, leikkihetkiä, höpöttelykavereita. Mökkeilyä, luonnossa oleilua, tervettä elämää. Muutto Pohjois-Savoon suvun pariin. Läheiset suhteet siskoihin, vanhempiin, mummoon ja muihin lähisukulaisiin.
2.- Otan omaa aikaa vähintään kolme kertaa viikossa, jotta pääsen salille, lenkille tai ulos ystävien kanssa
- Ulkoilen päivittäin sekä lasten kanssa että itsekseni.
- Käymme kerran viikossa uimassa tms. vähän vaativampaa
- Syön 4-5 kertaa päivässä proteiini- ja kasvispitoista ruokaa. Mietin ruuat etukäteen.
- Valmistan terveellistä kotiruokaa, enkä osta jäätelöä, suklaata tai karkkia muuten kuin lauantaisin.
- Menen nukkumaan viimeistään klo 22.
- En pyörittele ongelmia öisin päässäni. Jos ne eivät kuitenkaan anna rauhaa, kirjoitan ne muistikirjaani ja käsittelen asiat päivänvalossa.
- Keskityn itseeni ja lapsiini ja luon meille rauhalliset rutiinit, joihin kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa.
- Kuuntelen, mitä sisimmässäni haluan. Kuuntelen myös lasten viestejä.
- Laitan vireille asunnon myyntiä vuoden loppuun mennessä.
- Katselen etukäteen vuokrakämppiä tulevaksi, väliaikaiseksi kodiksi. Virittelen verkkoja sukulaisten ja ystävien kautta.
Hälyttävää lienee se, että tajusin etten voi kirjoittaa mitään miestäni koskevaa kohtaan 2, sillä hän päättää itse mitä haluaa elämällään tehdä. Toisaalta huojentavaa tajuta, että voin nyt keskittyä itseeni ja lapsiin ja miettiä mikä meille on parasta.
Vielä viimeinen asia, jonka voin tehdä toimiakseni kohti tavoitetta:
- HENGITÄN SYVÄÄN
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
perjantai 11. lokakuuta 2013
Elämässä pysyvintä on muutos
Nyt kun on vauhtiin päästy, muutoksia tapahtuu vauhdilla! Marinat on maristu ja nyt on aika toimia.
Lähtötilanne: kiva, uusi työpaikka koululla, jossa kaikki kunnossa. Ihanat työkaverit, mukavat ja taitavat oppilaat ja vihdoinkin mahdollisuus opettaa musapainotusryhmää. Kaikki kunnossa. Mutta. Ensimmäiset viikot poika sairas, sairas ja sairas. Antibiottia, babyhaleria, spiraa ja lopulta sairaalakeikka. Poissaoloja, valvottuja öitä, huolta ja hammastenkiristystä. Oli aika ruveta miettimään vaihtoehtoja.
Työterveyshoitaja mainitsi ensimmäisen kerran sanan vuorotteluvapaa. Siitä se ajatus sitten lähti itämään. Paperit liikkeelle ja se vaikein osuus: kuinka kerron asiasta töissä? Miten voi olla niin uskomaton ristiriitatilanne: en varsinaisesti halunnut jäädä vapaalle, mutta listatessani miinukset ja plussat, se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Ja tuntuu edelleen, vaikka luopumisen suru ja ahdistus ovat olleet uskomattoman raskaita kestää.
Yksi muutos poiki muitakin: poika jää nyt kanssani kotiin (huoh!) ja tyttökään ei saanut jäädä päiväkodin eskariin. Yhdessä naapurituttujen kanssa pääsee taksikyydillä lähikoulun eskariin ja on innoissaan kun pääsee "kouluun."
Nyt siis ollaan syyslomalla, ja seuraavan kerran töihin palaan aikaisintaan syksyllä 2014. Ja missä, se on suurin kysymys. Muutto synnyinseuduille ajoittuu tähän väliin: milloin, miten ja minne, sitä ei vielä tarkasti tiedä kukaan. Jos totta puhutaan, niin minussa kytee jo muuton odotus: vaikka tiedän, että jäähyväiset tälle elämälle ovat haikeat ja vaikeat, olen niin pitkään haaveillut paluusta Pohjois-Savon sydämeen perheen ja suvun lähelle. Ihanan ukki-kullan kuolema kuukausi sitten vain lujitti päätöstä. Joku voisi vielä potkia persuuksille miestä, joka ei millään saa työnhakua alkuun... Saamatonta, sanon minä!
Uuden elämän kynnyksellä, huoritteluvapaalainen
(REPSREPS - siskon pieni kuulovirhe jäi elämään, nyt mä olen huoritteluvapaalla)
Lähtötilanne: kiva, uusi työpaikka koululla, jossa kaikki kunnossa. Ihanat työkaverit, mukavat ja taitavat oppilaat ja vihdoinkin mahdollisuus opettaa musapainotusryhmää. Kaikki kunnossa. Mutta. Ensimmäiset viikot poika sairas, sairas ja sairas. Antibiottia, babyhaleria, spiraa ja lopulta sairaalakeikka. Poissaoloja, valvottuja öitä, huolta ja hammastenkiristystä. Oli aika ruveta miettimään vaihtoehtoja.
Työterveyshoitaja mainitsi ensimmäisen kerran sanan vuorotteluvapaa. Siitä se ajatus sitten lähti itämään. Paperit liikkeelle ja se vaikein osuus: kuinka kerron asiasta töissä? Miten voi olla niin uskomaton ristiriitatilanne: en varsinaisesti halunnut jäädä vapaalle, mutta listatessani miinukset ja plussat, se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Ja tuntuu edelleen, vaikka luopumisen suru ja ahdistus ovat olleet uskomattoman raskaita kestää.
Yksi muutos poiki muitakin: poika jää nyt kanssani kotiin (huoh!) ja tyttökään ei saanut jäädä päiväkodin eskariin. Yhdessä naapurituttujen kanssa pääsee taksikyydillä lähikoulun eskariin ja on innoissaan kun pääsee "kouluun."
Nyt siis ollaan syyslomalla, ja seuraavan kerran töihin palaan aikaisintaan syksyllä 2014. Ja missä, se on suurin kysymys. Muutto synnyinseuduille ajoittuu tähän väliin: milloin, miten ja minne, sitä ei vielä tarkasti tiedä kukaan. Jos totta puhutaan, niin minussa kytee jo muuton odotus: vaikka tiedän, että jäähyväiset tälle elämälle ovat haikeat ja vaikeat, olen niin pitkään haaveillut paluusta Pohjois-Savon sydämeen perheen ja suvun lähelle. Ihanan ukki-kullan kuolema kuukausi sitten vain lujitti päätöstä. Joku voisi vielä potkia persuuksille miestä, joka ei millään saa työnhakua alkuun... Saamatonta, sanon minä!
Uuden elämän kynnyksellä, huoritteluvapaalainen
(REPSREPS - siskon pieni kuulovirhe jäi elämään, nyt mä olen huoritteluvapaalla)
tiistai 6. elokuuta 2013
Nainen, joka asuu meillä
Nainen, joka asuu meillä, ei osaa hymyillä. Hän jää paitsi kaikesta kivasta. Hän ei "viitsi" mennä uimaan lasten kanssa. Häntä ei huvita huvipuistolaitteet. Naisen kasvoille on jämähtänyt tiukka, mutta väsynyt ilme. Tuo nainen myö valvoo yönsä. Koko kymmenen viikon kesäloman aikana hän on nukkunut hyvin ehkä 15 yötä.
Nainen, joka asuu meillä miettii liikaa työtään. Hänellä on ristiriitaisia ajatuksia siitä, mutta ei rohkeutta muuttaa suuntaa. Hän on jo valmiiksi puhkiväsynyt työstään, vaikka se ei ole vielä alkanutkaan. Hakiessaan lapsia päiväkodista tuo nainen on valmiiksi ärtynyt: hän ei siedä meteliä, odottamista, itkua, pitkiä iltoja, riitoja. Omien lastensa kertomuksia hän kuuntelee ajatukset harhaillen.
Nainen, joka meillä asuu on vihainen. Kaikelle. Hän kohtelee läheisiään kaltoin, erityisesti perhettään. Ja erityisen erityisesti itseään. Tuo nainen huutaa ja raivoaa paljon. Häntä pelätään. Mutta kyllä nainen osaa myös esittää hymyileväistä ja hyväntuulista. Silloin hänestä tykätään paljon.
Nainen, joka asuu meillä ei aina löydä rakkautta miestään kohtaan. Hän ajattelee parisuhdetta lähes kämppäkaveruutena, sillä muuhun hänellä ei ole voimia. Tuo nainen haluaisi olla hellä ja saada hellyyttä, käpertyä kainaloon ja silitellä, suudella ja höpötellä, mutta hän on vieraannuttanut itsensä siitä.
Nainen, joka asuu meillä on kyllästynyt ulkomuotoonsa: hän aloittaa aina uudestaan ja uudestaan elämäntaparemontin, mutta ajatuksissaan tietää, ettei onnistu. Hän nielee pettymyksensä ja yrittää rakastaa pyöreää ulkomuotoaan, vaikka oikeasti vihaa toimimatonta kroppaansa.
Minne MINÄ olen kadonnut ja milloin se tapahtui?
Ja loppukommenttina kaikille niille, jotka patistavat lääkäriin ja napsimaan pillereitä: sekin on edessä. Kuten myös valoakin pilkahteleva seuraava viesti, jossa paljastan ne puolet itsestäni joista pidän. Mutta sen kirjoittaminen vaatii aikaa ja pinnistelyä. Tällä kertaa näissä mielenmaisemissa...
Nainen, joka asuu meillä miettii liikaa työtään. Hänellä on ristiriitaisia ajatuksia siitä, mutta ei rohkeutta muuttaa suuntaa. Hän on jo valmiiksi puhkiväsynyt työstään, vaikka se ei ole vielä alkanutkaan. Hakiessaan lapsia päiväkodista tuo nainen on valmiiksi ärtynyt: hän ei siedä meteliä, odottamista, itkua, pitkiä iltoja, riitoja. Omien lastensa kertomuksia hän kuuntelee ajatukset harhaillen.
Nainen, joka meillä asuu on vihainen. Kaikelle. Hän kohtelee läheisiään kaltoin, erityisesti perhettään. Ja erityisen erityisesti itseään. Tuo nainen huutaa ja raivoaa paljon. Häntä pelätään. Mutta kyllä nainen osaa myös esittää hymyileväistä ja hyväntuulista. Silloin hänestä tykätään paljon.
Nainen, joka asuu meillä ei aina löydä rakkautta miestään kohtaan. Hän ajattelee parisuhdetta lähes kämppäkaveruutena, sillä muuhun hänellä ei ole voimia. Tuo nainen haluaisi olla hellä ja saada hellyyttä, käpertyä kainaloon ja silitellä, suudella ja höpötellä, mutta hän on vieraannuttanut itsensä siitä.
Nainen, joka asuu meillä on kyllästynyt ulkomuotoonsa: hän aloittaa aina uudestaan ja uudestaan elämäntaparemontin, mutta ajatuksissaan tietää, ettei onnistu. Hän nielee pettymyksensä ja yrittää rakastaa pyöreää ulkomuotoaan, vaikka oikeasti vihaa toimimatonta kroppaansa.
Minne MINÄ olen kadonnut ja milloin se tapahtui?
Ja loppukommenttina kaikille niille, jotka patistavat lääkäriin ja napsimaan pillereitä: sekin on edessä. Kuten myös valoakin pilkahteleva seuraava viesti, jossa paljastan ne puolet itsestäni joista pidän. Mutta sen kirjoittaminen vaatii aikaa ja pinnistelyä. Tällä kertaa näissä mielenmaisemissa...
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Make the best out of what you've got
Kesä mökillä on ollut tuunaamisen aikaa. Jostakin mieleeni hiipi otsikon "slogan". Siispä tässä kuvasia pienistä hassuista asioista mökiltämme.Kaikki lähes ilmaista ja ihanaa!
Puita ensi kesän saunanlämmitykseen. Myrsky kaatoi kolme isoa mäntyä ihan aitan takaa. Niiden kimppuun pitäisi vielä jaksaa käydä. Onneksi jonkun täytyy hoitaa lapsia - myönnän laiskottelevani...
Neiti Urhea ja hänen pikkuveljensä ritsoineen.
Vanha kulunut kannu sai uuden elämän.
Äiti jätti risan tyynynpäällisen ja pikkumaljakoita. Tällaisista mää tykkään!
Luotettava hella - nyt kolmantena kesänä opin tätä suvereenisti käyttämäänkin. Tarvitsen enää pienet teipit muistuttamaan mikä pelti on millekin.
Chili, tomaatti ja lime - tämän kesän lempimaut. Vielä puuttuu valkosipuli...
Linnunpesäkynttelikkö. Tästä olen erityisen iloinen. Kynttelikön löysin Kodin ykkösestä kympillä ja myrskyn jälkeen koivun vitsoja ja käpyjä oli pihat pullollaan. Siitä se ajatus sitten lähti...
Kesäterveisiä myös Pisaralta ja Ykältä!
Puita ensi kesän saunanlämmitykseen. Myrsky kaatoi kolme isoa mäntyä ihan aitan takaa. Niiden kimppuun pitäisi vielä jaksaa käydä. Onneksi jonkun täytyy hoitaa lapsia - myönnän laiskottelevani...
Neiti Urhea ja hänen pikkuveljensä ritsoineen.
Vanha kulunut kannu sai uuden elämän.
Äiti jätti risan tyynynpäällisen ja pikkumaljakoita. Tällaisista mää tykkään!
Luotettava hella - nyt kolmantena kesänä opin tätä suvereenisti käyttämäänkin. Tarvitsen enää pienet teipit muistuttamaan mikä pelti on millekin.
Chili, tomaatti ja lime - tämän kesän lempimaut. Vielä puuttuu valkosipuli...
Linnunpesäkynttelikkö. Tästä olen erityisen iloinen. Kynttelikön löysin Kodin ykkösestä kympillä ja myrskyn jälkeen koivun vitsoja ja käpyjä oli pihat pullollaan. Siitä se ajatus sitten lähti...
lauantai 11. toukokuuta 2013
Suddenly full of energy
Tuuliviirimaisesti vaihdan taas mielentilasta toiseen. Yhtäkkiä olen täynnä energiaa. Samansuuntaisia otsikkoja olen bongannut muiltakin - Lenkillä - Luontoa ihmettelmässä - Ikkunanpesussa - Puutarhatöissä... Tuota viimeistä en ole saanut aloitettua, mutta olemme ystävän kanssa keksineet uuden tavan käyttää puutarhaa: kahvakuulailu. Idea on syntynyt, mutta huomenna kun saan tarkat ohjeet liikkeisiin, meitä ei pidättele enää mikään! Niin no, pitäähän se kuula vielä ostaa, mutta se on sivuseikka!
Tällä viikolla olen ollut todella ahkera. Eniten mielihyvää tuo intervallilenkit, jotka olemme samaisen kahvakuulakaverin kanssa aloittaneet. Kaksi takana, ja olo on mainio! Kukapa olisi uskonut, että syyskuussa leikatulla polvella voi vielä joskus juosta! Minulle sopii kolmen kilometrin lenkki läheisellä pururadalla. Se ei ole liian pitkä intensiiviseen treeniin: juoksemme pari pylväänväliä ja kävelemme toisen samanmoisen (ehkä välillä lipsuu tuo kävely pidemmäksikin.) Itse pyrin juoksemaan 70-80% maksimista. Tänään hetkittäin tuntuu, ettei kroppa pysy menossa mukana kun niin nopsasti pingoin menemään. Vanha koripalloilijaminä alkaa nostaa päätään :)
Hurjan urheilun lisäksi olen hurahtanut ompeluun. Tein kummitytölle synttärilahjaksi kivan tuunatun pöllön, ja tänään tyttöni 6v halusi valkoisen salsahameen. Eikö kukaan ole voinut kertoa aiemmin, kuinka helppo sellainen on tehdä! Nyt alkaa tehtailu!
Tällä viikolla olen ollut todella ahkera. Eniten mielihyvää tuo intervallilenkit, jotka olemme samaisen kahvakuulakaverin kanssa aloittaneet. Kaksi takana, ja olo on mainio! Kukapa olisi uskonut, että syyskuussa leikatulla polvella voi vielä joskus juosta! Minulle sopii kolmen kilometrin lenkki läheisellä pururadalla. Se ei ole liian pitkä intensiiviseen treeniin: juoksemme pari pylväänväliä ja kävelemme toisen samanmoisen (ehkä välillä lipsuu tuo kävely pidemmäksikin.) Itse pyrin juoksemaan 70-80% maksimista. Tänään hetkittäin tuntuu, ettei kroppa pysy menossa mukana kun niin nopsasti pingoin menemään. Vanha koripalloilijaminä alkaa nostaa päätään :)
Hurjan urheilun lisäksi olen hurahtanut ompeluun. Tein kummitytölle synttärilahjaksi kivan tuunatun pöllön, ja tänään tyttöni 6v halusi valkoisen salsahameen. Eikö kukaan ole voinut kertoa aiemmin, kuinka helppo sellainen on tehdä! Nyt alkaa tehtailu!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Kyllästynyt pullamassu
Olen kyllästynyt olemaan isomahainen. Tänään viimeksi oppilaat kuiskuttelivat ja tarkastelivat vyötärönympärystäni. Olin kuulevinani sanan raskaana, tai sitten vain kuvittelin. Ärsyttää.
Ärsytti sitten niin, että kotiin tultua vetäsin 3-4 desiä jäätelöä ja 1 - 2- eiku 3 muffinssia. Tähän loppuun hieman itsesäälissä kieriskelyä ja kyyneleisiä silmiä :(
Ärsytti sitten niin, että kotiin tultua vetäsin 3-4 desiä jäätelöä ja 1 - 2- eiku 3 muffinssia. Tähän loppuun hieman itsesäälissä kieriskelyä ja kyyneleisiä silmiä :(
lauantai 4. toukokuuta 2013
Hapatusta ja uskonnollissävytteistä ihailua ihmettelemässä
Olen elänyt yhden elämäni vastenmielimmistä päivistä. Koin eräänlaisen ruumiista ja tilanteesta irtautumisen. Erittäin vahvasti tunsin, etten kuulu joukkoon enkä arvosta lainkaan sitä mitä koin.
Viime yön valvoin hermostuneena ja odotin aamua, jolloin joutuisin lähtemään erään verkostomarkkinoinnin ravintoakatemiaan. Aloitin kuukausi sitten kehokuurin, johon käytetään myös tämän firman tukituotteita, vitamiineja ja hivenaineita. Hävetti jo valmiiksi, sillä hyvän alun jälkeen olin lihonut takaisin vanhoihin mittoihini. Halusin näyttää ravintovalmentajalleni jotain ihan muuta kuin tämän. Vatsakipuni olivat palanneet viikon herkuttelun myötä. Edellisyön valvominen vatsa krampaten vei viimeisetkin innot. Mitä oikein olin ajatellut?
Saavuimme paikalle reilu puoli tuntia etuajassa. En tuntenut ketään, paitsi pintapuolisesti ravintovalmentajani. Oikeastaan oli vapauttavaa tutkia tapahtumaa kulisseista, ulkopuolisen silmin. Jos osaisin kuvailla tilanteita paremmin, niistä saisi aikaan hienon parodian.
Olin kuvitellut treenattuja irtoripsi-tekokynsikotkia peput piukkoina jakamassa toisilleen bling bling-treenivinkkejä. Mutta mitä näin: kymmeniä eläkeikäisiä, virttyneisiin beessinvärisiin neulepuseroihin sonnustautuneita mummoja jonottamassa "aktivoivaa tajunnanräjäyttäjää", jota nyt jaettiin ilmaiseksi kilotolkulla, mutta josta pulitettiin normaalioloissa 35 euroa purkkia kohti. Ristiriitaista vai mitä? Maailmankuulu kouluttaja aloitti esityksensä, ja hänelle taputettiin vähän joka välissä. Ulkopuolisena näin tavallisen entisen kehonrakentajan, joka oli nostettu jonkinlaiseksi guruksi. Päivän mittaan ihmettelin useaan otteeseen ihmisryhmän halua nostaa joku jalustalle: toki kouluttajan ammattitaito teki vaikutuksen, mutta en voi ymmärtää uskonnollissävytteistä ihailua. Huh huh.
Kahden tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Ikävä vain että olin tullut valmentajani kyydissä, ja olin kaukana kotoa hankalien kulkuyhteyksien takana. Ostin ylihintaisen keinotekoisen patukan jolla siirsin nälkääni ja samalla aiheutin uusia väänteitä vatsalleni. Siis miten tämä tuote voi olla näin täynnä keinotekoisia aineita, kun firman sloganeihin kuuluu luonnonmukaisuus ja ainesosat suoraan luonnosta?
Seuraavan tauon aikana soittelin kavereita läpi jos joku tulisi ja pelastaisi. Ei auttanut. Päätin kärsiä seitsentuntisen koulutuksen nöyränä, ja ajattelin, että siperia opettaa seuraavaa kertaa varten. Pääsin viimein kotiin, enkä ole ihan äskettäin ollut niin ilahtunut lasten näkemisestä ja yhteisestä pyörä- ja puistoretkestä. Koulutuksen aikana sain takaisin myös ammattiylpeyteni ja tyytyväisyyteni omaan työhön: en ikuna kestäisi verkostomarkkinointia ja tuotteiden ihannointia. Kaikesta paistaa läpi rahan hankkiminen muiden kustannuksella. Rumasti sanottuna näin. En vieläkään ole vakuuttunut, että tuotteet todellakin tekevät sen, mitä hehkutetaan. Itse niitä kuukauden käyttäneenä en ole juurikaan muutosta huomannut.
Kotona avasin Shauna Reidin Dieettitytön huimat seikkailut (kiitos Pinkin kirjastolle) ja nautin kansanomaisesta lähestymistavasta laihdutukseen. Kelasin ahneuksissani kirjaa eteenpäin nähdäkseni lopputuloksen, ja puolenvälin jälkeen näin parinkymmennen kilon takapakista kertovat luvut. Näin voi siis käydä muillekin, ja silti tavoite tulee saavutetuksi! Minulla kyse on sentään vain neljän kilon takaisinlihomisesta ja melko pienestä, kymmenen kilon tavoitteesta! Tästä taas hiljalleen sitä kohti! Mutta minua ette näihin verkostomarkkinahommiin ikinäikinäkoskaan saa. Ähäkutti!
Viime yön valvoin hermostuneena ja odotin aamua, jolloin joutuisin lähtemään erään verkostomarkkinoinnin ravintoakatemiaan. Aloitin kuukausi sitten kehokuurin, johon käytetään myös tämän firman tukituotteita, vitamiineja ja hivenaineita. Hävetti jo valmiiksi, sillä hyvän alun jälkeen olin lihonut takaisin vanhoihin mittoihini. Halusin näyttää ravintovalmentajalleni jotain ihan muuta kuin tämän. Vatsakipuni olivat palanneet viikon herkuttelun myötä. Edellisyön valvominen vatsa krampaten vei viimeisetkin innot. Mitä oikein olin ajatellut?
Saavuimme paikalle reilu puoli tuntia etuajassa. En tuntenut ketään, paitsi pintapuolisesti ravintovalmentajani. Oikeastaan oli vapauttavaa tutkia tapahtumaa kulisseista, ulkopuolisen silmin. Jos osaisin kuvailla tilanteita paremmin, niistä saisi aikaan hienon parodian.
Olin kuvitellut treenattuja irtoripsi-tekokynsikotkia peput piukkoina jakamassa toisilleen bling bling-treenivinkkejä. Mutta mitä näin: kymmeniä eläkeikäisiä, virttyneisiin beessinvärisiin neulepuseroihin sonnustautuneita mummoja jonottamassa "aktivoivaa tajunnanräjäyttäjää", jota nyt jaettiin ilmaiseksi kilotolkulla, mutta josta pulitettiin normaalioloissa 35 euroa purkkia kohti. Ristiriitaista vai mitä? Maailmankuulu kouluttaja aloitti esityksensä, ja hänelle taputettiin vähän joka välissä. Ulkopuolisena näin tavallisen entisen kehonrakentajan, joka oli nostettu jonkinlaiseksi guruksi. Päivän mittaan ihmettelin useaan otteeseen ihmisryhmän halua nostaa joku jalustalle: toki kouluttajan ammattitaito teki vaikutuksen, mutta en voi ymmärtää uskonnollissävytteistä ihailua. Huh huh.
Kahden tunnin jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Ikävä vain että olin tullut valmentajani kyydissä, ja olin kaukana kotoa hankalien kulkuyhteyksien takana. Ostin ylihintaisen keinotekoisen patukan jolla siirsin nälkääni ja samalla aiheutin uusia väänteitä vatsalleni. Siis miten tämä tuote voi olla näin täynnä keinotekoisia aineita, kun firman sloganeihin kuuluu luonnonmukaisuus ja ainesosat suoraan luonnosta?
Seuraavan tauon aikana soittelin kavereita läpi jos joku tulisi ja pelastaisi. Ei auttanut. Päätin kärsiä seitsentuntisen koulutuksen nöyränä, ja ajattelin, että siperia opettaa seuraavaa kertaa varten. Pääsin viimein kotiin, enkä ole ihan äskettäin ollut niin ilahtunut lasten näkemisestä ja yhteisestä pyörä- ja puistoretkestä. Koulutuksen aikana sain takaisin myös ammattiylpeyteni ja tyytyväisyyteni omaan työhön: en ikuna kestäisi verkostomarkkinointia ja tuotteiden ihannointia. Kaikesta paistaa läpi rahan hankkiminen muiden kustannuksella. Rumasti sanottuna näin. En vieläkään ole vakuuttunut, että tuotteet todellakin tekevät sen, mitä hehkutetaan. Itse niitä kuukauden käyttäneenä en ole juurikaan muutosta huomannut.
Kotona avasin Shauna Reidin Dieettitytön huimat seikkailut (kiitos Pinkin kirjastolle) ja nautin kansanomaisesta lähestymistavasta laihdutukseen. Kelasin ahneuksissani kirjaa eteenpäin nähdäkseni lopputuloksen, ja puolenvälin jälkeen näin parinkymmennen kilon takapakista kertovat luvut. Näin voi siis käydä muillekin, ja silti tavoite tulee saavutetuksi! Minulla kyse on sentään vain neljän kilon takaisinlihomisesta ja melko pienestä, kymmenen kilon tavoitteesta! Tästä taas hiljalleen sitä kohti! Mutta minua ette näihin verkostomarkkinahommiin ikinäikinäkoskaan saa. Ähäkutti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)